Blog Detail
Oulu kuvissa
http://alvari.typepad.fi/taide
Pictures of Oulu, the largest city in Northern Finland.
Pieniä dokumentteja kaupungista: harrastajakuvaajan valokuvia Oulusta.
Recent Posts
Aikansa kutakin
Vuoden 2006 heinäkuusta alkaen olen postannut tähän blogiin kuvia Oulusta, vaikka Oulu kuvissa -nimellä blogi onkin aloittanut vasta vuoden 2007 keväällä. Monta vuotta olen kaupungilla kulkenut aina kamera mukanani, räpsinyt kuvia ja miettiny...
Oulun päivät
Tämänvuotiset Oulun päivät ovat meneillään. Omalta osaltani osallistuminen tilaisuuksiin jää tänä vuonna vähiin. Tarkoitukseni oli eilen lähteä katsomaan Rumputusta ja ottaa siitä muutama kuva, kun ilmeni, että melkein uusi polkupyörÃ...
Julkisuudessa
Vuosien varrella minua on haastateltu useampaankin lehteen ja muutaman kerran radioon, mutta nyt ensimmäisen kerran blogiin.Tämä on lisäksi ensimmäinen kerta, kun vastaan julkisuudessa itseäni enkä työnantajaani koskeviin kysymyksiin. Kaunis ...
Uusia oululaisia
Lisäsin sivupalkkiin tuoreen kommentaattorin sivuston Elämää Oulussa, joka on vasta hiljakkoin kaupunkiin muuttaneen blogi. Blogia pitää myös hänen puolisonsa papu....
Giuseppe Acerbin muistokivi
Rauhalan edessä on italialaisen maailmanmatkaajan Giuseppe Acerbin muistokivi. Acerbi kulki vuosina 1798-99 läpi Suomen ja Lapin. Matkastaan hän kirjoitti kirjan "Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North Cape in the years 1798 and ...
Onnittelut
Kini kuvaa kotikaupunkiaan Kuvittelua Kouvolassa -blogissa, joka on päässyt sataan postaukseen. Onnittelut Kinille....

